Simppelisti itsensätyöllistäjänä, osa 1

Posted on

Koeasetelma alkaa olla valmis. Irtisanouduin vakiduunista ja tämän vuoden työpaletti hahmottuu. Siihen kuuluu ripaus palkkatyötä, hyppysellinen apurahatyöskentelyä, mausteisena pihvinä yrittäjätyötä sekä tietysti jälkkärinä sellaista asiantuntijatyötä, josta ei makseta, mutta jota on tapana yhteiseksi hyväksi tehdä. Viimeksi mainittuun kuuluvat esimerkiksi työt tiedelehdissä, vastailut toimittajien kysymyksiin sekä osa bloggauksista ja puheenvuoroista.

Mikäli julkista keskustelua itsensätyöllistäjyydestä on uskominen, olen tukevasti loukussa. Raadan yötäpäivää ja taistelen oikeuksistani yelien, myelien ja tellien ristitulessa. Rahavirtaa ”minäsattuutulona” on tilastojen mukaan luvassa tonni tai hyvällä säkällä jopa kaksi kuussa, mikä on roisi pudotus entiseen kuukausipalkkaani. Työttömyysturvasta ei kannata uneksiakaan, vaikka vuosittaisen liiton maksun toiveikkaana suoritin. Yksinäisyyden tunteen pitäisi tulvia ylitseni jätettyäni työyhteisön. Kaikki kunnossa täydellistä koeasetelmaa ajatellen! Odotan.

Niin, odotan malttamattomana ongelmia analysoitavaksi. Mutta ongelmia on ilmaantunut vasta yksi. Minä en kärsi enkä kidu. Päinvastoin, olen onnellisempi kuin vuosiin. En tunne olevani loukussa, vaan vapautunut loukusta. Kukaan ei vaani eikä ahdistele. Moni ehdottelee yhteistyötä. Kiireen tunne ei suinkaan ole lisääntynyt, vaan kadonnut. Enää en valvo öisin, vaan nukun.

Aika on muuttunut toisenlaiseksi. Se on nyt minun omaani, minun hallussani. En ole enää myynyt sitä toisen määrättäväksi. Teen joka päivä töitä, mutta vain oikeasti tarpeelliset työt. Ajankohdat määrittelen suurimmaksi osaksi itse. Kun aurinko paistaa hangille, menen hiihtämään. Kun tekee mieli lukea, luen. Todellakin, ehdin lukea ammattikirjallisuutta. Mikä ylellisyys!

Kummallisinta on, että saan aikaan aiempaa enemmän tuloksia, eli enemmän laadukkaita tuotoksia lyhyemmässä ajassa, vähemmällä istumisella, mutta huomattavasti suuremmalla ajallisella väljyydellä ja työtyytyväisyydellä – uskallan puhua jopa onnellisuudesta. Tuon kaavan kuvittelisi kiinnostavan Suomen pelastamista yrittäviä.

Ajallisesta väljyydestä kertoo sekin, että huomasin olevani tapaamisissa paikalla jopa vartin etukäteen. Niin, tapaamisissa. Niitä on paljon, vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. En koe yksinäisyyttä. Näyttää myös siltä, että saan rahaa tarpeeksi ja työt ovat tavattoman mielenkiintoisia ja innostavia.

Jos tämä meno jatkuu, koe itsensätyöllistäjyydellä menee pieleen. Yritän lohduttautua ajatuksella, että näin mahtava (työ)elämä ei voi pitkään jatkua. Kyllä kohta sattuu jotain. No, sitä odotellessa nautiskelen kaikessa rauhassa työnteosta.