Simppelisti itsensätyöllistäjänä, osa 2

Posted on

Alan hiljalleen ymmärtää, mitä en ole itsensätyöllistäjistä ja monityösuhteisuudesta ymmärtänyt. Mieleen tosin ehti välillä hiipiä epäuskoinen hämmennys. Sitten iski suoranainen paniikki. Pelkäsin, etten pysty kirjoittamaan tätä blogia, vaikka olen luvannut. Se taas olisi ollut vastoin keskeistä elämänperiaatettani. Nyt kuitenkin pilkottaa valoa hämärässä tunnelissa. Valaistumisen sijasta rehellisempää on tässä vaiheessa toki puhua pienestä kynttilänliekistä.

Minulla on ollut tutkijan ymmärrys itsensätyöllistäjistä. Se jää parhaimmillaankin ulkopuolisen ymmärrykseksi. Samalla tasolla liikkuu yleinen keskustelu aiheesta. Elämällä itse monityösuhteista arkea muiden kaltaistensa verkostoissa kuva muodostuu toisenlaiseksi. Se täyttyy rikkailla yksityiskohdilla. Siitä tulee niin täysi, että sen kuvaaminen on vaikeaa ammattianalysoijallekin. Eteen tulee myös asioita, joista ei voi puhua. Samalla huomaa, miten paljon ulkopuolisilta jää näkemättä. Julkisuudessa puhutaan isoista asioista yleistävästi, mutta arki on pieniä tapahtumia, tuskin havaittavissa olevia mekanismeja ja ristiriitaisia hetkiä.

Ristiriitoja, todellakin! Yhtenä tavoitteenani oli kokeilla, mihin kaikkeen monityösuhteisena törmää. Kyllä törmää, ei epäilystäkään. Tosin monityösuhteinen on ennemminkin kolarin todistaja, joka sattuu paikalle, kun risteyksessä rytisee. Keskeinen hankaluus ovat erilaisten viranomaisten, lakien, säännösten, työnantajien, vakuuttajien ja ties keiden muiden itsensätyöllistäjän puuhista kunakin hetkenä kiinnostuneiden tahojen harjoittamien logiikoiden yhteensopimattomuus. Intressitahoja on paljon ja osin ne myös vaihtuvat matkalla. Paikoin on mahdotonta noudattaa yhtä aikaa kaikkien ohjeistuksia, toiveita ja vaatimuksia. Se tuntuu pahalta eikä fiilistä paranna, kun neuvoa kysyessä kehotetaan kirjaamaan muunneltua totuutta, koska pykälät eivät totuuteen taivu.

Kohdattuja tilanteita hankaloittaa se, että tässä hetkessä on huomioitava myös menneisyys ja tulevaisuus. Itse asiassa olisi huomioitava lukematon määrä mahdollisia erilaisia tulevaisuuksia. Onko tässä hetkessä tekemäni ratkaisu pirullinen ansa, jos tulevaisuudessa töitä ei riitä tai sairastun? Väitän, että kukaan normaali ihminen ei pysty hallitsemaan sitä määrää institutionaalisia logiikoita, mikä monityösuhteisten elämänkulkua määrittää.

On selvää, että nämä arjessa jatkuvasti eteen tulevat säännösten, ohjeiden ja toiveiden ristiriidat lannistavat yritteliäitä ihmisiä. On myös ymmärrettävää, että varmanpäälle pelaajat jäävät palkkatyöhön vaikka sitten seuraavia yt-neuvotteluita odottamaan. Itsensätyöllistäjyyden ja etenkin monityösuhteisuuden problematiikassa ei mielestäni ole kyse niinkään paljon työn epävarmuudesta kuin koko asetelman monimutkaisuudesta palkkatyöhön verrattuna.

Yksi palkkatyösuhde ei tänä päivänä luo realistiselle ihmiselle varmuuden tunnetta, mutta sen pelisäännöt ovat selkeät. Palkkatyösuhteiden maailma on kuin junanraide. Sen voi kuvata lineaarisesti, kaksiulotteisena. Se on yhdessä työttömyys- ja sosiaaliturvan kanssa logiikaltaan helposti ymmärrettävä, tai ainakin ymmärrettävä. Itsensä työllistävän yrittäjä-palkansaaja-apurahatutkijan edessä on sykerö. Se on monimutkaisesti kytkeytynyt ja kolmiulotteinen. Sitä ei voi kuvata täydellisesti, koska liian moni vaihtuva asia vaikuttaa toisiinsa. Varmanpäälle valintoja ei siinä maailmassa ole tarjolla. Vaatii uskoa unelmiin ja jonkinasteista rämäpäisyyttäkin taivaltaa labyrintissa tietämättä, mitä seuraavan mutkan takana on.

Mitä sitten olisi tehtävissä, jotta itsensätyöllistäjien ja pienten yrittäjien elämä Suomessa helpottuisi? En ole vielä varma, koska en tiedä, voiko tulevaisuuden työelämässä enää saavuttaa lineaaristen logiikoiden tuottamaa varmuutta, eli sellaista elämää, johon teollisen palkkatyön ja hyvinvointivaltion aika meidät totutti. Kenties tavoitteena pitäisikin olla jotain muuta. Kirjoitan kuitenkin taas, kun olen oppinut lisää.